15. maaliskuuta 2011

Teksti ja kuvat Oili ja Jouko Sjöroos

Meitä allekirjoittaneita ja Sareman miehistöä yhdistää rakkaus purjehdukseen, halu nähdä ja kokea uutta ja vieläkin enemmän yhteinen, ihastuttava lapsenlapsemme.
Meidän purjehdusvetemme ovat Turunmaan, Ahvenanmaan ja Ruotsin saaristot, eikä ole tarkoituskaan omalla veneellä poistua Itämeren alueelta. Saremalla taas on aika paljon laajempi merialue.


Saimme helmi-maaliskuun vaihteessa Saremalta viestin, jonka mukaan meidän sopisi nousta alukseen maaliskuun aikana. Tämä tapahtuisi joskus kymmenennen päivän tienoilla, tarkemmin määrittelemättömässä paikassa, jollakin Karibian saarella.
Tästä viestistä meillä alkoi kiivas, ajallisesti sopivien ja tietenkin edullisten lentojen etsintä. Kohteesta johtuen sopivien lentojen löytäminen ei ollutkaan niin selvää kuin aiemmin Euroopan alueelle ostamiemme lippujen kohdalla oli ollut. Lopputulema oli kuitenkin se, että saimme hankituksi edestakaiset British Airwaysin lennot Helsingistä Lontoon kautta Grenadaan. Ja kohtuulliseen hintaan, alle 2000 euroa kahdelta hengeltä.
Kun lentoliput oli saatu hoidetuksi, pohdittiin miten pukeutua matkalle ja mitä mukaan Karibialle. Tavoitteena oli niin pieni pakaasi kuin mahdollista.


Tuli lähdön hetki. Maanantaina 7. maaliskuuta Turusta klo11 lähtevällä bussilla Helsinki – Vantaalle ja noin viiden maissa lento Lontooseen. Siellä kentän vaihto Heathrowsta Gatwickiin ja yöksi kentän lähistöltä varaamaamme hotelliin. Hotelli oli valittu ulkonäön ja hinnan perusteella. Hotellin respasta saamamme kirjan mukaan kylän ensimmäiset dokumentoidut tiedot ovat noin vuodelta 800 ja itse hotellirakennuksen vanhimmat osat 1500-luvulta. Mielenkiintoista luettavaa.
Noin yhdeksän tunnin päivälennon jälkeen olimme Grenadassa ja vastassamme oli +30º C lämpö Turun – 10 asteen asemasta. Miellyttävä, jopa hieman häkellyttäväkin muutos, kun ilmakin tuntui aika kostealta.


Taksilla Grand Ansen alueella olevaan hotelliin, jonne olimme tehneet kahden yön varauksen. Suomalaisella kännykällä saimme sujuvasti yhteyden Sareman väkeen ja sovittiin tapaamispaikka. Hotellin henkilökunnan avustuksella onnistuimme ostamaan jatkolennon St. Luciaan perjantaiaamuksi. Tämä tarkoitti yhtä lisäyötä hotellissa.
St. Luciassa Riitta ja Pekka olivat meitä kentällä vastassa, ja lyhyehkön taksimatkan jälkeen tulimme Rodney Bayn marinaan, joka on ARC - määräsatama.
Rantaravintolassa nautittujen tervetuloa - ”gin and tonic” - drinkkien jälkeen jollalla ankkurissa odottavaan veneeseen. Saremaan olimme aiemmin tutustuneet vain valokuvista ja lukeneet sen tekniikasta. Vene vastasi hyvin ennakkokäsitystämme, on siis turvallinen ja vankka kaikille heidän purjehtimilleen vesille.
Rodney Bayn ankkurilahdelle kääntyi jostakin maininki, joka keinutti venettä. Se tuntui aluksi häiritsevältä. Kotisaaristossa ei sellaista maininkia ole. Joskus toki satamapaikkaan tuuli tuo aallokkoa, joka vähän liplattaa veneen kyljissä.


Seuraavana päivänä moottoroitiin (korkea saari peitti tuulen) St. Lucian länsipuolta etelään Marigot Bayn laguuniin. Veneen keula kiinnitettiin poijuun, jonka paikallinen ”poijupoika” meille maksua vastaan osoitti. Tämäkin satamalahti on Rodney Bayn tapaan selkeä turistilahti. Täällä ei ollut haittaa mainingista eikä tuulesta, vain hyttysistä. Niin, ja oli liian kuuma.


Satamarakennuksessa on tulli, Mooringsin tukikohta ja rannassa ravintoloita. Täällä teimme St. Luciasta uloskirjautumisen, vaikka emme vielä maasta lähteneetkään. Sarema on käynyt täälläkin jo aiemmin. Riitta ja Pekka ihmettelivät ympäristön nopeaa muutosta, uusia taloja, hotelleja ja entistä enemmän vuokra – ym. veneitä.
Seuraavaan ankkurointipaikkaan meillä ei ollut kunnon karttaa. Apu saatiin olutpullosta, niin janoon kuin navigointiinkin. Etiketistä on kuvattuna the Pitons – vuoret, joiden väliseen hienoon lahteen menimme. Piton-vuori on kuvattu myös St. Lucian lipussa.


Näillä saarilla on sademetsiä, joten ne ovat varsin vihreitä ja myös vuoristoisia. Leveysaste on luokkaa N 13º, joten päiväntasaajallekaan ei ole kovin pitkä matka. Ympäri vuoden tuulee koillisen ja idän väliltä. Meille outoja virtauksia on siellä täällä ja milloin minnekin suuntaan. Tuuli ja virtaukset tekevät aalloista välillä hienoja ja loivia. Välillä taas nousee melkoinen ristiaallokko.


Tiistain etappi johti meidät uuteen valtioon, St. Vincentille. Satamalahden nimi on Cumberland Bay, jonka Riitta ja Pekka tunsivat hyvin aiempien käyntiensä johdosta. Tässä lahdessa näimme ja koimme sitä alkuperäistä Karibiaa, ainakin jossain määrin.
Söimme illallisen vanhan (67 v) Josephin ravintolassa. Hänen kanssaan sovittiin ennakkoon, että tulemme syömään ilta seitsemältä. Emme tienneet mitä saamme syödäksemme. Olimme ravintolan ainoat asiakkaat ja autoimme Josephia ruoan pöytään kantamisessa, koska hänelle käveleminen tuotti suuria vaikeuksia. Saimme lautasillemme tonnikalaa, perunasalaattia ja riisiä. Vaikka ruoka oli yksinkertaista, niin se oli tosi maukasta. Ateriamme maksoi 200 East Caribbean Dollars, sisältäen myös pari olutta ja pullon hyvää, vuoden 2008 valkoviiniä. (1 euro = noin 3,4 ECD).


Illallisen jälkeen juutuimme parin rommipunssin ajaksi viereiseen baariin. Muina vieraina oli joitakin tanskalaisen charter – kuunarin asiakkaita. Ja tietenkin paikallisia miehiä, jotka joivat kaljaa ja polttelivat iloisesti marijuanasätkiä. Meille meno oli varsin eksoottista.
Hyvästelimme aamulla Josephin ja lähdimme kohti Bequia – saarta, jonne oli noin neljän tunnin matka. Kun olimme päässeet pois St. Vincentin ”varjosta” saimme hyvän tuulen ja Sarema (paino noin 21 tonnia) kulki pitkiä aikoja seitsemän, ajoittain jopa kahdeksan solmun vauhdilla.

Iltapäivällä laskimme ankkurin Admiralty Bayhin.

7. maaliskuuta 2011

Martinique, 14º 27.696’ N 60º 52.297’ W
kuvat Marion Owen (paitsi kaksi ensimmäistä)


Saavuimme Le Marinin marinaan iltahämärissä ja päästyämme laiturin päähän totesimme välittömästi, että pahimmat pelkomme olivat toteutuneet: Sarema oli siirretty laiturin toiselle puolelle, ja kaapelimme oli irrotettu sähköverkosta. Kun ei ollut sähköä, ei ollut valoja, akut olivat tyhjät, pakastin sulanut ja sisällä veneessä kuvottava haju. Sen sijaan, että olisimme voineet rentoutua pitkän lennon jälkeen, pistimme generaattorin päälle ja aloimme tyhjentää pakastinta, jonka sisältö (tonnikalaa, rapuja, hirvenlihaa jne) oli tässä vaiheessa lähes käymistilassa. Seuraavaksi saimme silmillemme ranskalaisen naapurimme, jonka oli herättävä aikaisin aamulla töihin ja joka tämän takia tuli kovaäänisesti valittamaan generaattorimme aiheuttamasta häiriöstä. Onneksi hän jaksoi kuunnella selityksemme ja oli niin ystävällinen, että antoi käyttöömme oman sähköliittymämme yön ajaksi.Seuraavana päivänä veimme marinan toimistoon luettelon pakastimessa sulaneista elintarvikkeista, ja suureksi yllätykseksemme marina maksoi meille korvauksena 300 euroa, eikä laskuttanut tankkaamastamme vedestäkään mitään. Epäilyistämme huolimatta maailmassa näyttää edelleen olevan oikeudenmukaisuutta!


Siirryimme parin päivän kuluttua St. Annen edustalle, missä Euroopassa ollessamme korjattu SSB-puhelin asennettiin paikalleen ja todettiin edelleen toimimattomaksi. Pitänee myöhemmin tulla takuukorjaukseen. Viivyimme St. Annessa vain yhden yön ja lähdimme seuraavana aamuna St Lucialle, Rodney Bayhin lahdelle ankkuriin. Alaskalaiset Marion ja Marty saapuivat sovitusti 21.2. Miamista, mutta me olimme lähes kaksi tuntia myöhässä lentokentältä. Oletimme koneen tulevan läheiselle Castriesin kentälle, mutta se saapuikin aivan saaren toiseen päähän. En sano kuka töppäsi, mutta Riitta se ei ollut, eikä Latte. Saimme kuitenkin vieraamme veneeseen vielä samana iltana ja toivottavasti töppäyksemme anteeksi.


Nostimme ankkurin 22.2. ja lähdimme etelään. Koukkasimme matkalla Marigot Bayn suulla, mutta jätimme ruuhkaisen lahden väliin ja jatkoimme Sufrieren edustalle poijuun. Chili, paikallinen ”boat boy”, otti köytemme vastaan ja tarjoutui järjestämään miehistölle retken kuumille putouksille kylpyyn ja muutenkin saarta katsomaan. Tarjoukseen tietysti tartuttiin ja samalla sovittiin lentokenttäkuljetuksesta Marionin ja Martyn lähdön hetkelle, olihan Sufrierestä huomattavasti lyhempi matka kuin Rodney Baystä.


Muiden ollessa retkellä, Pekka seurasi, kun edessämme olevassa poijussa ollut Kanadalainen ”Steel Away” irrotti köytensä poijusta, mutta unohti käynnistää koneen. Niinpä he olivat hetken kuluttua poikittain keulassamme, mutta pääsivät irti, kun saivat lopulta koneen käyntiin. Valitettavasti kanadalaisille tuli kansirakenteisiin vaurioita ja tolppakin vääntyi. Meidän keulamme kesti onneksi lähentelyn vaurioitta.


Olimme tehneet lähtöselvityksen jo Rodney Bayssä, joten lähdimme 23.2. St Vincentille, Cumberland Bayhin. Ajoitus ei oikein toiminut, joten saavuimme lahteen pilkkopimeässä.
Saimme Kennyn avustuksella keulan ankkuriin ja perän rantaan, mutta jouduimme myöhäisen saapumisemme takia aivan venerivistön reunaan turhan lähelle rantakivikkoa. Seuraavana aamuna ostimme tonnikalan, mutta emme Josephin pettymykseksi jääneet illalliselle. Lupasimme tulla etelään palatessamme syömään hänen ravintolaansa ja verestämään kuusi vuotta vanhoja muistoja.


Saavuimme Bequialle, Admiralty Bayhin 24.2. vain runsaan 4 tunnin purjehduksen jälkeen ja ankkuroimme 13º 00. 253’ N, 61º 14. 622’ W. Ostimme heti hummerit illalliseksi. Kävimme tekemässä tuloselvityksen ja ostoksilla vihannestorilla. Läheisestä kahvilasta löytyi myös hyvä nettiyhteys.


Seuraavana aamuna nostimme ankkurin aikaisin ja lähdimme etelään kohti Tobaco Caysia. Tuuli oli reipas sivumyötäinen, ja neljän tunnin jälkeen ankkuroimme 12º 37. 776’ N, 61º 21. 428’ W. Ihmettelimme veneiden vähyyttä, mutta selvisihän se. Tuuli nousi 30-35 solmuun ja sen mukana tuli reipas sade. Marion ja Marty pääsivät sentään snorklaamaan ja katsomaan kilpikonnia ja muuta meren elämää.


Kova tuuli ja sade jatkuivat, eikä riutoille ollut mitään asiaa snorklaamaan. Vieraidemme lähtöaika läheni, ja niin jouduimme lähtemään 27.2. aamulla kohti Bequiaa 35 solmun vastatuulessa. Moottoripurjehtien matka eteni kuitenkin siedettävästi, eikä polttoainesuodattimen vaihtokaan viivästyttänyt puolta tuntia enempää. Aikanaan Havaijilta saamamme likainen polttoaine vaivaa edelleen, vaikka käytämme aina tankatessamme levämyrkkyä. Alaskasta ostetut suodattimet alkavat olla loppu. Lisäksi amerikkalainen Napa on siirtynyt halvimpaan laatuun ja se näkyy siinä, että suodattimet tukkeutuvat todella helposti.


Ankkuroimme juuri ennen pimeän tuloa Admiralty Bayhin lähes aikaisempaan paikkaamme. Lahden palvelut ovat erinomaisia. Veneeseen voi tilata vettä, polttoainetta, jäitä ja lähes mitä hyvänsä, jopa pyykkipoikia. Jätehuolto toimii samalla periaatteella. Tuloselvityksessä oli melkoinen jono, mutta aika taittui mukavasti jutellessa pitkästä aikaa omalla kielellämme, sillä Purjelaivasäätiön Vahinen kippari oli samalla asialla.


Seuraavana päivänä Riitta ja vieraat kävivät saarikierroksella ja katsomassa kilpikonnakasvattamoa. Pekka vaihtoi suodattimia ja uusi jollan nostoköydet taavetteihin. Keväällä West Marinesta Alaskasta ostettu köysi katkesi. Päivän sana on halpa, laadulla ei näytä olevan väliä. Katkennut kohta toi mieleen pula-ajan paperiköydet. Nyt ostimme, ironista kyllä, USA:ssa valmistettua laatuköyttä, jota USA:ssa ei ollut myynnissä.


Nostimme ankkurin 28.2. illalla pimeässä ja lähdimme 30-35 solmun vastatuuleen kohti St Luciaa. Lokikirjassa lukee ”moottoripurjehdusta väkisin vastatuuleen”. Saavuimme 1.3. aamupäivällä Piton Bayn poijuun. Muistin mukaan virtaukset pitävät huolen siitä, ettei veneessä nukuta, koska poiju hankaa ja kolkuttaa keulaan. Muistikuva piti paikkansa, mutta maisemat ovat niin hienot ja snorklausvedet myös, että ne korvaavat hyvinkin huonosti nukutun yön. Nyt sää suosi, kuten ennusteen mukaan pitikin. Kävimme jollalla Sufrieressä, jossa oli nyt mahdollista tehdä sisään selvitys. Sinne oli ilmestynyt tullin toimisto viime käynnin jälkeen, ja passit leimattiin poliisilaitoksen takahuoneessa. Ja Marty sai kauan kaipaamaansa jäätelöä!


Löysimme Chilin kyselemällä ja saimme sovituksi Marionin ja Martyn noudon veneeltä seuraavaksi päiväksi eli 3. maaliskuuta. Mahdollisesti vielä huonommin nukutun viimeisen yön ja tietokoneeseen hukatun matkaraportin etsimisen jälkeen olimme taas kahden ja jatkoimme matkaa Rodney Bayn ankkuripaikalle.


4.3. lähdimme ulosselvityksen jälkeen Martiniquelle korjauttamaan jo kerran korjattua SSB-radiota. Se kun ei toiminut ensimmäisen korjauksen jälkeen senkään vertaa kuin sinne viedessä. Ankkuroimme Le Marinin mutalahteen 14º 27.696 N, 60º 52.297 W. Sunnuntaina tullin vene tuli kylkeemme ja halusi nähdä paperimme sekä tarkastaa veneen. Aikaisemmin vastaava on tehty Kanadassa Nova Scotialla ja Kuubassa. Neljä mukavaa miestä teki pintapuolisen tarkastuksen. Tällä kertaa tarkastuksessa ei löytynyt edes yhtään hukkaamaamme tavaraa kuten Kuubassa.
SSB-radion pitäisi olla korjattuna tänä iltana, maanantaina. Tällöin alkaa myös kolmipäiväinen karnevaali, ja seuraava mahdollisuus saada jotakin tehdyksi tai ostetuksi on vasta torstaina.

18. tammikuuta 2011

Euroopassa


Siirryimme Petite Anse d'Arletista ensin muutamaksi päiväksi St. Anneen ankkuriin ja sieltä sunnuntaina 8. päivä Le Marinin marinaan. Varauduimme, kuten vuosia sitten, peruuttamaan Sareman laituriin ja kiinnittämään keulaköyden poijuun, mutta saimmekin tällä kertaa laiturin päästä kylkipaikan. Otimme maasähkön varmistaaksemme, että akkujen varaus säilyy ja myös, koska jouduimme jättämään pakastimen päälle. Yritimme syödä pakastinta tyhjäksi, mutta valitettavan huonolla menestyksellä. Annoimme mm. s/y Eclipsen miehistölle tonnikalaa niin paljon kuin he kohtuudella voivat syödä, mutta vielä on pakastin puolillaan kalaa. Toivottavasti maasähkö on edelleen päällä, kun palaamme.


Viimeiset pari päivää kului veneen kuntoon laittamiseen ja tavaroiden pakkaamiseen yli kuukauden Euroopassa oleskelua varten. Luulimme ottaneemme kaiken tarpeellisen mukaan, kunnes Pariisissa havaitsimme, etta Pekka oli pakannut vain omat talvikenkänsä, ja näin Riitta joutui hipsimään kotiin saakka varvassandaaleissa.
Latte osoittautui taas kelpo matkaajaksi, vaikka olikin antibioottikuurilla. Ainoa seikka, mikä ei Lattea miellyttänyt oli uusi sääntö, jonka mukaan lentokentillä ei saa enää kuljettaa koiraa taluttamalla, vaan se on pidettävä koko ajan boksissa. Tällä pyritään antamaan huumekoirille parempi työrauha.


Sareman miehistö käy Euroopan visiittinsä aikana Helsingin venenäyttelyssä tutustumassa alan kehitykseen ja tekee mahdollisesti hankintoja Carriacoulla tehtävää isohkoa remonttia varten. Suurin osa tarvikkeista kannattanee kuitenkin hankkia suoraan Grenadasta, jossa molemmat Karibian johtavat venetarvikeliikkeet ovat edustettuina, ja “vessel in transit” voi tehdä ostokset verovapaasti.

Seuraava päivitys tulee vasta noin kuukauden kuluttua Martiniquelta. Siihen saakka toivotamme teille kaikille Hyvää talvea ja purjehduskauden odotusta!

1. tammikuuta 2011

Martinique, Petite Anse d´Arlet

14º 29.264’ N, 61º04.923’ W


St. Lucialla satoi kaatamalla päivästä toiseen. Saarella oli kuuleman mukaan trooppinen syklooni, joka aiheuttaisi tuulia ja sateita vielä jonkin aikaa. Säätilaan kyllästyttyämme päätimmekin purjehtia naapurisaarelle Martiniquen St. Anneen, jossa on suuri ja suojaisa ankkuripaikka ja siellä muutamia kohtalaisen mukavia snorklauskohteitakin. Lisäksi ranskalaiset patongit ja juustot houkuttelivat englantilaistyyppisen pullaleivän ja ainaisen cheddarin jälkeen.


Lähdimme matkaan 23. joulukuuta ja vain muutaman tunnin purjehduksen jälkeen laskimme ankkurin St. Annen edustalle, 14º 26.372’ N, 60º 53.112’ W. Sadetta emme kuitenkaan päässeet pakoon, vaan se seurasi mukanamme, tosin pienellä viiveellä. Tullessamme paistoi aurinko, mutta seuraavana yönä alkanut kova sade ja tuuli jatkuivat niin, ettemme poistuneet veneeltä lainkaan pariin päivään. Lähdimme vasta 25. päivä tekemään tuloselvitystä, joka näppäillään nykyään suoraan tietokoneelle, ranskaksi tietysti ja ranskalaisella näppäimistöllä. Riitta toimi onneksi sihteerinä, ja homma oli hoidettu muutamassa minuutissa. Koira ei kiinnostanut viranomaisia, eikä mistään tarvinnut maksaa mitään!
Jätimme lopulta joulun kokonaan väliin, ei edes jouluruokia ollut pöydässä. Lapsia ja lapsenlapsia oli ikävä, mutta joulutervehdysten vaihtaminen puhelimitse helpotti hiukan haikeaa oloa.
Kävimme snorklaamassa läheisellä riutalla, mutta vesi oli valitettavan sameaa, ehkä runsaiden sateiden takia, mutta mahdollisesti myös jatkuvasti kasvavasta venekannasta johtuen. Korallit eivät voineet ainakaan paremmin kuin viisi vuotta aikaisemmin.


Nostimme 29. päivä ankkurin, menimme ensin Le Mariniin tankkaamaan ja lähdimme sitten pakoon tulevia uuden vuoden ryminöitä noin 14 mailia pohjoisempana sijaitsevaan, huomattavasti rauhallisempaan Petit Anse d’Arletin lahteen. Laskettuamme ankkurin lähdimme heti snorklaamaan tuttuun paikkaan lahden rantavesiin. Vesi oli täällä ilahduttavan kirkasta, kaloja oli runsaasti ja koralli elävää. Tällaista sen pitikin olla!
Lahdella on mukavan vähän aluksia, niiden joukossa suomalainen Suvi, pitkään Karibialla viipynyt vene Oulusta. Kävimme heillä uuden vuoden aatto -kahvilla, suomalaista Presidenttiä, hyvää pikakahvien jälkeen. Koska olimme päättäneet jättää tänä vuonna myös varsinaisen uuden vuoden juhlinnan väliin, meille sopi mainiosti sateinen ja tuulinen sää, joka osui juuri aatoksi. Menimme aikaisin nukkumaan, emmekä heränneet ensimmäisenkään ilotulitteen paukahdukseen. Vihmova sade ja kova tuuli estivät todennäköisesti rakettien ampumisen. Kerrankin huonosta säästä oli meille hyötyä!

Vuoden 2010 yhteenveto:

- purjehdittu 9.282 merimailia (veneen kokonaismailit 51.518)
- pääkoneeseen kertyi 1.822 tuntia
- generaattoria käytettiin 261 tuntia
- polttoainetta ostettiin 5.730 litraa ja siitä maksettiin 7.163 dollaria
- polttoaineen kulutus 3,145 litraa pääkoneen käyttötuntia kohti, 0,617 litraa merimailia kohti, mutta kulutuksessa on mukana myös lämmitys ja generaattorin käyttö

23. joulukuuta 2010

Joulutervehdys!


Suureksi hämmästykseksemme St. Martinilla kokonaisen liikerakennuksen julkisivu oli peitetty jouluaiheisella muovilla, jonka keskellä toivotettiin kissankorkuisin kirjaimin



Ja me toivotamme teille kaikille sitä samaa!
(Ei, me emme pahoittaneet liikkeen henkilökunnan joulumieltä kertomalla heille kirjoitusvirheestä.)

19. joulukuuta 2010

Rodney Bay, St. Lucia

14º 05.077´N, 60º 57.640´W


Poistuimme 15.12. English Harbourista tyynelle merelle. Suunnitelmastamme poiketen emme kuitenkaan menneet Guadeloupen Marie Galanteen, vaan jatkoimme sen ohi suosikkisaarellemme Dominicalle. Portsmouthin edustalla olevalla Prince Rupert Bayn lahdella oli ilahduttavasti vain viisi venettä. Viiden vuoden aikana lahdelle on asennettu poijuja, mutta ankkurointikin on vielä sallittua. Otimme poijun kahdeksi yöksi à 10 $ (15º 34.828´N, 61º 27.848´W).


Lahden rannoilla on edelleen vuonna 1979 hurrikaani Davidin maihin tuomien laivojen ruostuneet hylyt, mutta kuulimme, että lahdella ankkurissa ollut panamalainen laiva oli tullut hakemaan ne romuna pois. Mitään ei kuitenkaan siellä ollessamme tapahtunut, joten saapa nähdä puhdistuvatko kaupungin rannat koskaan.
Saatuamme Sareman kiinni poijuun, kylkeemme tuli pieni vene ja siinä mies, joka toivotti meidät tervetulleiksi takaisin Dominicalle. Hän oli Albert, joka viisi vuotta sitten toimi oppaanamme jokiretkellä. Saimme hänen avullaan järjestettyä itsemme tällä kertaa sademetsään, valitettavasti rankkasateessa. Oppaamme Alec vei meidät autollaan lähes kilometrin korkeuteen katsomaan lintuja. Sateesta ja tuulesta huolimatta näimme mm. sisserou-papukaijan, joka on Dominican kansallislintu.
Lähdimme iltapäivällä 18.12. kohti St. Lucian Rodney Bayta. Keli ei ollut kehuttava; 35 solmua tuulta ja lähes jatkuvaa sadetta, mutta matka sujui niin nopeasti, että jouduimme loppuvaiheessa hidastelemaan saapuaksemme perille päivänvalossa. Ankkurilahdella oli runsaasti tilaa, vaikka ARC-veneet olivatkin jo saapuneet Euroopasta.


Rodney Bayn marinaa on laajennettu viiden vuoden aikana paljon, mutta löysimme jollalaiturin lähes vanhalta paikalta, ja tullin toimitilatkin olivat entiset. ARCilaisia oli paikalla paljon, mikä näkyi muun muassa siinä, että pankkiautomaatti oli tyhjä ja ravintolat täynnä. Internet-yhteys löytyy nykyisin joka baarista, mutta käyttäjiä on niin paljon, että yhteydet ovat takkuisia.
Olimme maissa vain muutaman tunnin, mutta sinä aikana jollaan oli ehtinyt kertyä nilkkaan saakka vettä. Näin tropiikissa, mutta onneksi sade on aina lämmintä! Tropiikin kuumuudesta huolimatta joulu tulee joka vuosi tännekin, mutta se missä me otamme sen vastaan vai otammeko lainkaan, on vielä ratkaisematta. Tämä on ensimmäinen joulumme ilman lapsia, sillä tähän asti joko me olemme lentäneet Suomeen tai he ovat tulleet veneelle. Yksi mahdollisuus on purjehtia Bequian Admiralty Bayhin, jonne skandinaavit kokoontuvat perinteisesti joulunviettoon. Matkaa sinne on vain noin 60 mailia, joten meillä on vielä muutama päivä aikaa miettiä asiaa.

13. joulukuuta 2010

English Harbour, Antigua

17º 00.199’ N, 61º 45.644’ W


Muutaman seuraavan päivän sääennuste oli riittävän hyvä, joten nostimme ankkurin maanantaiaamuna 29. marraskuuta. Ollessamme polttoainelaiturissa tankkaamassa neljä suomalaispurjehtijaa matkalla USA:n itärannikolta Karibialle tuli poikkeamaan. Oli mukava jutella pitkästä aikaa suomea muidenkin kuin oman miehistön kesken. Edellisen kerran olimme tavanneet suomalaispurjehtijoita Raiatealla vuonna 2007.


Tultuamme St. George'sin lahdelta ulos merelle, pääsimme purjehtimaan reippaassa 30 solmun sivumyötäisessä 140 mailin päivävauhtia parin päivän ajan. Seuraavat kolme päivää oli Perkins taas työvuorossa, mutta löytyiväthän ne pasaatituuletkin vihdoin ja viimein. Kun päiväntasaajanvirta vielä auttoi meitä eteenpäin, viimeisenä päivänä kirjasimme päivämatkaksi Saremalle huimat 155 mailia.
Laskimme ankkurin St. Martinin Marigot Bayhin 5. joulukuuta 880 mailin ja 6,5 vuorokauden purjehduksen jälkeen. Yllätys oli melkoinen, kun sisäänkirjoittautumisen yhteydessä meille kerrottiin, että lahdella ankkuroinnista piti maksaa, vieläpä enemmän kuin Shelburnen laituripaikasta. Karibialla kaiken rahastukseen pitänee tottua. Toisaalta hinta on ilmeisesti oikea, jos maksajia kerran riittää.
Menimme St. Martinille lähinnä tekemään varaosahankintoja. Parhaat tarvikekaupat ovat Hollannin puolella, Sint Maartenilla, noin 10 minuutin jollamatkan päässä lahdelta. Usean edestakaisen matkan jälkeen olimme saaneet välttämättömät tavarat hankittua, ja uudet tuoteluettelot mahdollistavat tavaran tilaamisen Grenadasta Carriacoulle, jossa aiomme nostaa Sareman ylös kunnostusta varten.


Koska Marigot Bayn ankkuripaikka oli harmittavan keinuttava alkukauden vallitsevien tuulten ollessa enemmän pohjoisesta kuin idästä, ja mereltä tulevan mainingin osuessa veneen kylkeen, olimme valmiit jatkamaan matkaa heti, kun hankinnat oli tehty. Nostimme ankkurin 12. joulukuuta ja purjehdimme yön yli Antigualle, jossa ankkuroimme English Harbourin pieneen ja hengästyttävän ruuhkaiseen lahteen. Ja, yllätys, yllätys, Antiguallakin ankkurointi on tehty maksulliseksi.


Yritämme saada täällä korjattua SSB-radiomme, joka kyllä vastaanottaa, mutta lakkasi jostain syystä lähettämästä yrittäessämme ensimmäisen kerran päästä Bermudalle. Jos korjaus onnistuu, joudumme viipymään täällä muutaman päivän. Jos taas radiolle ei voida tehdä mitään, jatkamme täältä saman tien Marie-Galantelle, Guadeloupeen, jossa toivomme olevan hieman vähemmän veneitä ja ihmisiä kuin edellisillä saarilla. Ovatkohan pohjoisessa vietetyt vuodet tehneet meistä hiukan erakkoja?