7. maaliskuuta 2011

Martinique, 14º 27.696’ N 60º 52.297’ W
kuvat Marion Owen (paitsi kaksi ensimmäistä)


Saavuimme Le Marinin marinaan iltahämärissä ja päästyämme laiturin päähän totesimme välittömästi, että pahimmat pelkomme olivat toteutuneet: Sarema oli siirretty laiturin toiselle puolelle, ja kaapelimme oli irrotettu sähköverkosta. Kun ei ollut sähköä, ei ollut valoja, akut olivat tyhjät, pakastin sulanut ja sisällä veneessä kuvottava haju. Sen sijaan, että olisimme voineet rentoutua pitkän lennon jälkeen, pistimme generaattorin päälle ja aloimme tyhjentää pakastinta, jonka sisältö (tonnikalaa, rapuja, hirvenlihaa jne) oli tässä vaiheessa lähes käymistilassa. Seuraavaksi saimme silmillemme ranskalaisen naapurimme, jonka oli herättävä aikaisin aamulla töihin ja joka tämän takia tuli kovaäänisesti valittamaan generaattorimme aiheuttamasta häiriöstä. Onneksi hän jaksoi kuunnella selityksemme ja oli niin ystävällinen, että antoi käyttöömme oman sähköliittymämme yön ajaksi.Seuraavana päivänä veimme marinan toimistoon luettelon pakastimessa sulaneista elintarvikkeista, ja suureksi yllätykseksemme marina maksoi meille korvauksena 300 euroa, eikä laskuttanut tankkaamastamme vedestäkään mitään. Epäilyistämme huolimatta maailmassa näyttää edelleen olevan oikeudenmukaisuutta!


Siirryimme parin päivän kuluttua St. Annen edustalle, missä Euroopassa ollessamme korjattu SSB-puhelin asennettiin paikalleen ja todettiin edelleen toimimattomaksi. Pitänee myöhemmin tulla takuukorjaukseen. Viivyimme St. Annessa vain yhden yön ja lähdimme seuraavana aamuna St Lucialle, Rodney Bayhin lahdelle ankkuriin. Alaskalaiset Marion ja Marty saapuivat sovitusti 21.2. Miamista, mutta me olimme lähes kaksi tuntia myöhässä lentokentältä. Oletimme koneen tulevan läheiselle Castriesin kentälle, mutta se saapuikin aivan saaren toiseen päähän. En sano kuka töppäsi, mutta Riitta se ei ollut, eikä Latte. Saimme kuitenkin vieraamme veneeseen vielä samana iltana ja toivottavasti töppäyksemme anteeksi.


Nostimme ankkurin 22.2. ja lähdimme etelään. Koukkasimme matkalla Marigot Bayn suulla, mutta jätimme ruuhkaisen lahden väliin ja jatkoimme Sufrieren edustalle poijuun. Chili, paikallinen ”boat boy”, otti köytemme vastaan ja tarjoutui järjestämään miehistölle retken kuumille putouksille kylpyyn ja muutenkin saarta katsomaan. Tarjoukseen tietysti tartuttiin ja samalla sovittiin lentokenttäkuljetuksesta Marionin ja Martyn lähdön hetkelle, olihan Sufrierestä huomattavasti lyhempi matka kuin Rodney Baystä.


Muiden ollessa retkellä, Pekka seurasi, kun edessämme olevassa poijussa ollut Kanadalainen ”Steel Away” irrotti köytensä poijusta, mutta unohti käynnistää koneen. Niinpä he olivat hetken kuluttua poikittain keulassamme, mutta pääsivät irti, kun saivat lopulta koneen käyntiin. Valitettavasti kanadalaisille tuli kansirakenteisiin vaurioita ja tolppakin vääntyi. Meidän keulamme kesti onneksi lähentelyn vaurioitta.


Olimme tehneet lähtöselvityksen jo Rodney Bayssä, joten lähdimme 23.2. St Vincentille, Cumberland Bayhin. Ajoitus ei oikein toiminut, joten saavuimme lahteen pilkkopimeässä.
Saimme Kennyn avustuksella keulan ankkuriin ja perän rantaan, mutta jouduimme myöhäisen saapumisemme takia aivan venerivistön reunaan turhan lähelle rantakivikkoa. Seuraavana aamuna ostimme tonnikalan, mutta emme Josephin pettymykseksi jääneet illalliselle. Lupasimme tulla etelään palatessamme syömään hänen ravintolaansa ja verestämään kuusi vuotta vanhoja muistoja.


Saavuimme Bequialle, Admiralty Bayhin 24.2. vain runsaan 4 tunnin purjehduksen jälkeen ja ankkuroimme 13º 00. 253’ N, 61º 14. 622’ W. Ostimme heti hummerit illalliseksi. Kävimme tekemässä tuloselvityksen ja ostoksilla vihannestorilla. Läheisestä kahvilasta löytyi myös hyvä nettiyhteys.


Seuraavana aamuna nostimme ankkurin aikaisin ja lähdimme etelään kohti Tobaco Caysia. Tuuli oli reipas sivumyötäinen, ja neljän tunnin jälkeen ankkuroimme 12º 37. 776’ N, 61º 21. 428’ W. Ihmettelimme veneiden vähyyttä, mutta selvisihän se. Tuuli nousi 30-35 solmuun ja sen mukana tuli reipas sade. Marion ja Marty pääsivät sentään snorklaamaan ja katsomaan kilpikonnia ja muuta meren elämää.


Kova tuuli ja sade jatkuivat, eikä riutoille ollut mitään asiaa snorklaamaan. Vieraidemme lähtöaika läheni, ja niin jouduimme lähtemään 27.2. aamulla kohti Bequiaa 35 solmun vastatuulessa. Moottoripurjehtien matka eteni kuitenkin siedettävästi, eikä polttoainesuodattimen vaihtokaan viivästyttänyt puolta tuntia enempää. Aikanaan Havaijilta saamamme likainen polttoaine vaivaa edelleen, vaikka käytämme aina tankatessamme levämyrkkyä. Alaskasta ostetut suodattimet alkavat olla loppu. Lisäksi amerikkalainen Napa on siirtynyt halvimpaan laatuun ja se näkyy siinä, että suodattimet tukkeutuvat todella helposti.


Ankkuroimme juuri ennen pimeän tuloa Admiralty Bayhin lähes aikaisempaan paikkaamme. Lahden palvelut ovat erinomaisia. Veneeseen voi tilata vettä, polttoainetta, jäitä ja lähes mitä hyvänsä, jopa pyykkipoikia. Jätehuolto toimii samalla periaatteella. Tuloselvityksessä oli melkoinen jono, mutta aika taittui mukavasti jutellessa pitkästä aikaa omalla kielellämme, sillä Purjelaivasäätiön Vahinen kippari oli samalla asialla.


Seuraavana päivänä Riitta ja vieraat kävivät saarikierroksella ja katsomassa kilpikonnakasvattamoa. Pekka vaihtoi suodattimia ja uusi jollan nostoköydet taavetteihin. Keväällä West Marinesta Alaskasta ostettu köysi katkesi. Päivän sana on halpa, laadulla ei näytä olevan väliä. Katkennut kohta toi mieleen pula-ajan paperiköydet. Nyt ostimme, ironista kyllä, USA:ssa valmistettua laatuköyttä, jota USA:ssa ei ollut myynnissä.


Nostimme ankkurin 28.2. illalla pimeässä ja lähdimme 30-35 solmun vastatuuleen kohti St Luciaa. Lokikirjassa lukee ”moottoripurjehdusta väkisin vastatuuleen”. Saavuimme 1.3. aamupäivällä Piton Bayn poijuun. Muistin mukaan virtaukset pitävät huolen siitä, ettei veneessä nukuta, koska poiju hankaa ja kolkuttaa keulaan. Muistikuva piti paikkansa, mutta maisemat ovat niin hienot ja snorklausvedet myös, että ne korvaavat hyvinkin huonosti nukutun yön. Nyt sää suosi, kuten ennusteen mukaan pitikin. Kävimme jollalla Sufrieressä, jossa oli nyt mahdollista tehdä sisään selvitys. Sinne oli ilmestynyt tullin toimisto viime käynnin jälkeen, ja passit leimattiin poliisilaitoksen takahuoneessa. Ja Marty sai kauan kaipaamaansa jäätelöä!


Löysimme Chilin kyselemällä ja saimme sovituksi Marionin ja Martyn noudon veneeltä seuraavaksi päiväksi eli 3. maaliskuuta. Mahdollisesti vielä huonommin nukutun viimeisen yön ja tietokoneeseen hukatun matkaraportin etsimisen jälkeen olimme taas kahden ja jatkoimme matkaa Rodney Bayn ankkuripaikalle.


4.3. lähdimme ulosselvityksen jälkeen Martiniquelle korjauttamaan jo kerran korjattua SSB-radiota. Se kun ei toiminut ensimmäisen korjauksen jälkeen senkään vertaa kuin sinne viedessä. Ankkuroimme Le Marinin mutalahteen 14º 27.696 N, 60º 52.297 W. Sunnuntaina tullin vene tuli kylkeemme ja halusi nähdä paperimme sekä tarkastaa veneen. Aikaisemmin vastaava on tehty Kanadassa Nova Scotialla ja Kuubassa. Neljä mukavaa miestä teki pintapuolisen tarkastuksen. Tällä kertaa tarkastuksessa ei löytynyt edes yhtään hukkaamaamme tavaraa kuten Kuubassa.
SSB-radion pitäisi olla korjattuna tänä iltana, maanantaina. Tällöin alkaa myös kolmipäiväinen karnevaali, ja seuraava mahdollisuus saada jotakin tehdyksi tai ostetuksi on vasta torstaina.