sunnuntai 28. elokuuta 2011

28. elokuuta 2011


Carenage Bay, Trinidad

10° 40.80' N, 61° 37.26' W

Grenadan Prickly Bay osoittautui kovin rullaavaksi. Kestimme sitä muutaman päivän, mutta kun kävi ilmi, että tarvikekaupat olivat melkein tyhjiä sesongin loputtua, ei ollut mitään syytä jäädä. Selvitettyämme parhaamme mukaan turvallisuustilannetta sekä Venezuelassa että Trinidadissa, päätimme mennä Trinidadiin varsinkin, kun siellä pitäisi olla Karibian parhaat tarvikekaupat ja halvimmat hinnat. Ulosselvityksen jälkeen 24.8. lähdimme 82 mailin matkalle yön yli Chaguaramasiin. Alkumatka meni mukavasti purjein, mutta viimeiset neljä tuntia moottoroiden. Venezuelan ja Trinidadin välissä olevissa Dragon's Mouths -salmissa voi vastavirta olla jopa 5 solmua, mutta me osuimme, ehkä onnellakin, vain noin kahden solmun virtaan.


Saavuimme suunnitellusti aamulla tullilaituriin, ja helpon tuloselvityksen jälkeen siirryimme ankkurialueelle. Koska Chaguaramas Bayn ankkurialue oli hyvin öljyinen ja siinä oli jatkuva liikenneaalto, moottoroimme suositeltuun Carenage Bayhin Trinidad and Tobago Sailing Associationin (TTSA) ankkurialueelle. Merivartioston tukikohta on lahden pohjukassa, minkä voisi olettaa pitävän lahden rauhallisena. TTSA perii 100 USdollarin kuukausimaksun, johon sisältyy oikeus käyttää kaikkia palveluita, kuten suihkuja, pesukoneita, verstasta, internetiä ym. Alue on aidattu ja portilla on aina vartija, kuten täällä on tapana.


Trinidadin piti siis olla se turvallisempi vaihtoehto Venezuelaan verrattuna, mutta kuinkas sitten kävikään. Koko maahan oli julistettu poikkeustila 24.8. alkaen ja ulkonaliikkumiskielto klo 21 ja 5 väliseksi ajaksi. Lähtiessämme kävelylle, portinvartija vannotti meitä palaamaan ennen klo 21. Syy hätätilan ja ulkonaliikkumiskiellon julistamiseen näyttää olevan sota rikollisuutta vastaan. Poliisi yrittää parhaansa mukaan hajottaa rikollisjengejä ja kerätä pois laittomia aseita, joita näyttää olevan maa pullollaan. Jengit ovat mitä ilmeisimmin taistelemassa huumereviireistään. Radiossa pyydetään vajaan tunnin välein jengiläisiä luopumaan rikollisuudesta hyvin tunteisiin vetoavalla tavalla; ”What you are is God's gift to you, but what you make of youself is your gift to God”. Poliisi on pidättänyt joka vuorokausi toistasataa henkeä ja takavarikoinut huumeita, aseita ja ammuksia. Tosin pidätykset ovat toistaiseksi kohdistuneet enimmäkseen jengien alakastiin, eivät rahoittajiin tai johtajiin, jotka eivät tietenkään asu Trinidadissa. Maan vankilat ja putkat ovat jo nyt täynnä, ja viranomaisten mukaan tilanne voi räjähtää käsiin jengien ottaessa yhteen vankiloiden muurien sisäpuolella. Parlamentti pohtii poikkeustilan jatkamista taas ensi perjantaina. Se aloittaa istuntonsa jo klo 10, jotta kansanedustajat ja henkilökunta ehtivät kotiin ennen klo 21 alkavan ulkonaliikkumiskiellon alkua.


Tiedot tarvikekaupoista ja hinnoista pitivät paikkansa. Täältä saa kaikkea ja sopuhintaan. Kauppoja on useita, verstaita joka lähtöön ja kaikkia mahdollisia huoltopalveluja. Olemme ottaneet vanhan perämoottorin käyttöön ja yritämme saada 15-hevosvoimaisen korjatuksi. Avotilan ikkunat on nyt uusittu, ja oli jo aikakin, vanhoista kun ei enää juuri nähnyt läpi. Yritämme täällä myös jälleen kerran saada SSB-radiomme toimimaan ja katsastaa pelastuslauttamme. Viivymme täällä ehkä kolmisen viikkoa, jotta saamme tehtyä kaiken tarpeellisen. Lisäksi hankimme täältä kaikki purkki- ja kuivamuonat Etelä-Afrikkaan saakka. Isot supermarketit ovat edullisia, ja tarjolla on kaikkea mahdollista.
Trinidad ja Tobago on sademetsäaluetta, ja kuten arvata saattaa, täällä on kosteaa ja kuumaa; sisällä 35C ja ulkona vähintäänkin 45C. Ankkuripaikkamme on varsin suojainen, joten tuuletus ei toimi, ja vesi on niin ruskeaa ja likaista, ettei uiminen oikein innosta. Mutta onneksi TTSA:n palveluihin kuuluu myös rantabaarin vieressä oleva uima-allas !

perjantai 19. elokuuta 2011

16. elokuuta 2011

Grenada, Prickly Bay
11º 59.855' N, 61º 45.830' W


Riitta ja Latte saapuivat Le Mariniin 5.8. sopivasti sadekuurojen välissä, ja pääsimme kuivina laiturilta veneelle. Molemmat miehistönjäsenet palautuivat veneilykuntoon muutamassa päivässä. Ruokaostosten jälkeen olisimme olleet valmiit lähtöön, mutta yllätys, yllätys, sunnuntai oli erityinen pyhäpäivä ja tulli- ja maahanmuuttotoimisto oli kiinni. Pyhäpäivän kunniaksi kaikki kynnelle kykenevät veneet näyttivät menevän Sainte Anneen. Liikenneaaltoa riitti aamusta iltaan, ja laivakoira Lattella runsaasti vahdittavaa. Kolme venettä päätyi selvistä väylämerkeistä huolimatta riutallekin, mutta onneksi pahempia havereita ei sattunut.


Maanantaina toimistot olivat taas auki, ja saimme tehtyä ulosselvityksen. Ranskan saarilla se on ilmainen ja nopea toimenpide. Tiedot syötetään toimiston koneella suoraan tiedostoon, otetaan siitä printti ja annetaan se ja passit tiskin takana olevalle virkailijalle. Leimattu printti esitetään sitten seuraavassa satamassa. Helppoa jopa ranskaksi, vaikka tietokoneen näppäinten epäjärjestys tuottaakin hieman ongelmia.
Moottoroimme muutaman mailin päässä olevaan Sainte Anneen ankkuriin yhdeksi yöksi ja tiistaiaamuna jatkoimme matkaa kohti etelää. St. Lucian puolella menimme yöksi Marigot Bayn poijuun, koska kiirettä ei ollut. Saavuimme myöhään ja lähdimme aikaisin, emmekä laskeneet edes jollaa veteen.


Seuraavana päivänä jatkoimme Bequian Admiralty Bayhin, jossa oli yllättävän paljon veneitä. Saavuimme niin myöhään, että teimme vasta seuraavana aamuna sekä tulo- että lähtöselvityksen samalla kertaa. Otimme polttoainetta, koska hinta oli sopiva ja se toimitettiin ponttoonilla suoraan veneeseen.
Jatkoimme matkaa aikaisin aamulla ja päätimme poiketa viiden tunnin purjehduksen päähän Tobaco Caysiin. Sää oli erinomainen, joten jäimme laguuniin kahdeksi päiväksi. Vietimme aikaa snorklaamalla riutalla, tekemällä saariretkiä ja uimalla merikilpikonnien kanssa.


14. elokuuta lähdimme Petit Martiniquen ja Carriacoun itäpuolelta kohti Grenadaa. Saimme nauttia mukavasta purjehduksesta useamman tunnin ajan, mutta pari tuntia ennen Prickly Bayta tuuli loppui ja jouduimme turvautumaan vastahuollettuun Perkinsiimme, joka auttoi meidät perille. Olimme odottaneet ruuhkaa ankkurilahdella, mutta siellä olikin runsaaasti tilaa.
Uusi jääkaappi on nyt ostettu ja asennettu paikalleen, mutta paljon muuta ei olekaan tapahtunut veneenkunnostusrintamalla. Pettymyksemme oli suuri, kun lähes kaikki mitä kysyimme viereisestä Budget Marinesta oli “loppu”.


Tämän hetkinen suunnitelmamme on jatkaa ensi viikolla Trinidadin Chaguaramasiin, missä veneen sisätyöt jatkuvat.

11. elokuuta 2011

Martinique
14º 27.893' N, 60º 52.280' W

Jälleen vedessä!


Veneen remontti Carriacoulla on vihdoin saatu päätökseen. Jäävauriot on korjattu, ruosteet hiottu, pohjan levyt uusittu, moottori haalattu, keittiön seinät paneloitu uudelleen ja paljon, paljon muuta. Vene on vanha ja paljon kokenut, ja sen kyllä huomaa. Lähes kaiken, mihin olen koskenut, olen joutunut korjaamaan. Jopa pohjaventtiili oli jumissa, mutta se on onneksi purettavaa mallia. Sarema laskettiin veteen 20.7. kannen maalaus keskeneräisenä. Ensimmäisen illan ja yön sain viettää vesillelaskulaiturissa kokeillen konetta ja varmistaen, ettei ollut vuotoja letkuissa.


Sääennusteen mukaan Martiniquella satoi, Carriacoulla ei. Jäin Carriacoulle ankkuriin hiomaan ja kittaamaan kantta. Ennen sateen tuloa sain kannen primerinkin maalattua. Lähdin 25.7. aamulla Martiniquelle, noin 120 mailin matkalle. Saarten suojassa ei juuri ollut tuulta, joten konetta tuli koekäytetyksi. Ennen puolimatkaa autopilotti hälytti, lopetti toiminnan, ja tuulinäyttöön ilmestyi merkillisiä lukemia. Kokeilin Windows-korjausta eli pois päältä ja takaisin päälle. Ei auttanut. Niinpä matka jatkui käsiohjauksessa. Saavuin Martiniquelle 26.7. aamulla ja sain hyvän ankkuripaikan Le Marinin lahdelta. Parin tunnin torkkujen jälkeen menin Caraibe Electroniquen liikkeeseen, josta löysin Mathieu Ducasse nimisen asiantuntijan ja pyysin tarjousta uudesta autopilotista. Hän kertoi, etta on kaksi vaihtoehtoa, joista nke on huomattavasti kalliimpi, mutta toimintavarma ainakin neljä vuotta, ja Raymarine, josta hän suositteli mallia ST60. Uudempi versio ST70 ei kuulema ole osoittautunut yhtä luotettavaksi, ja tuskin me värinäyttöjä kaipaamme. Ennen tarjouksen antamista Mathieu halusi kuitenkin tulla katsomaan veneen ja siinä jo olevat laitteet. Hän ilmestyi paikalle parin tunnin kuluttua ja tarkastettuaan laitteet totesi, että Raymarine lienee oikea meille, koska siihen saa avun kaikkialla maailmassa. Tarjous oli valmiina iltapäivällä, 3.500 €, joka sisältäisi kaikki tarvittavat kaapelit ja muutaman tunnin opastuksen merikokeineen. Sovittiin, etta jos en saa vanhaa toimimaan, tulen parin päivän kuluttua kaupoille. Budget Marinen vastaavat osat olisivat noin 400 USD halvempia, mutta mitään teknistä apua ei olisi tarjolla. Usean päivän uurastuksen jälkeen sain vanhan autopilottimme lopulta toimimaan vuoden 2007 ohjelmilla.


SSB-radiomme ei tullut vieläkään kuntoon. Diginavin Jacques oli harmissaan, niin kuin minäkin. Muutama vuosi sitten hän oli yrittänyt korjata Inmarsatiamme, yhtä laihoin tuloksin. Yritys ei maksanut mitään, mutta “Don't come back” kommentti, vaikkakin hymyillen sanottuna, kertonee kaiken. Uusi tai pikemminkin käytetty mutta toimiva SSB pitänee löytää jostakin. Vic antoi osoitteen USA:ssa, josta saa kunnostetun Icom M710 takuuradion 648 USD hintaan. Tänne lähetettynä siihen tulisi lisäksi noin 350 USD rahti- ja tullauskuluja. Uusi maksaa Budget Marinessa 1.600 USD. Asia on edelleen harkinnassa.