tiistai 14. joulukuuta 2010

13. joulukuuta 2010

English Harbour, Antigua

17º 00.199’ N, 61º 45.644’ W


Muutaman seuraavan päivän sääennuste oli riittävän hyvä, joten nostimme ankkurin maanantaiaamuna 29. marraskuuta. Ollessamme polttoainelaiturissa tankkaamassa neljä suomalaispurjehtijaa matkalla USA:n itärannikolta Karibialle tuli poikkeamaan. Oli mukava jutella pitkästä aikaa suomea muidenkin kuin oman miehistön kesken. Edellisen kerran olimme tavanneet suomalaispurjehtijoita Raiatealla vuonna 2007.


Tultuamme St. George'sin lahdelta ulos merelle, pääsimme purjehtimaan reippaassa 30 solmun sivumyötäisessä 140 mailin päivävauhtia parin päivän ajan. Seuraavat kolme päivää oli Perkins taas työvuorossa, mutta löytyiväthän ne pasaatituuletkin vihdoin ja viimein. Kun päiväntasaajanvirta vielä auttoi meitä eteenpäin, viimeisenä päivänä kirjasimme päivämatkaksi Saremalle huimat 155 mailia.
Laskimme ankkurin St. Martinin Marigot Bayhin 5. joulukuuta 880 mailin ja 6,5 vuorokauden purjehduksen jälkeen. Yllätys oli melkoinen, kun sisäänkirjoittautumisen yhteydessä meille kerrottiin, että lahdella ankkuroinnista piti maksaa, vieläpä enemmän kuin Shelburnen laituripaikasta. Karibialla kaiken rahastukseen pitänee tottua. Toisaalta hinta on ilmeisesti oikea, jos maksajia kerran riittää.
Menimme St. Martinille lähinnä tekemään varaosahankintoja. Parhaat tarvikekaupat ovat Hollannin puolella, Sint Maartenilla, noin 10 minuutin jollamatkan päässä lahdelta. Usean edestakaisen matkan jälkeen olimme saaneet välttämättömät tavarat hankittua, ja uudet tuoteluettelot mahdollistavat tavaran tilaamisen Grenadasta Carriacoulle, jossa aiomme nostaa Sareman ylös kunnostusta varten.


Koska Marigot Bayn ankkuripaikka oli harmittavan keinuttava alkukauden vallitsevien tuulten ollessa enemmän pohjoisesta kuin idästä, ja mereltä tulevan mainingin osuessa veneen kylkeen, olimme valmiit jatkamaan matkaa heti, kun hankinnat oli tehty. Nostimme ankkurin 12. joulukuuta ja purjehdimme yön yli Antigualle, jossa ankkuroimme English Harbourin pieneen ja hengästyttävän ruuhkaiseen lahteen. Ja, yllätys, yllätys, Antiguallakin ankkurointi on tehty maksulliseksi.


Yritämme saada täällä korjattua SSB-radiomme, joka kyllä vastaanottaa, mutta lakkasi jostain syystä lähettämästä yrittäessämme ensimmäisen kerran päästä Bermudalle. Jos korjaus onnistuu, joudumme viipymään täällä muutaman päivän. Jos taas radiolle ei voida tehdä mitään, jatkamme täältä saman tien Marie-Galantelle, Guadeloupeen, jossa toivomme olevan hieman vähemmän veneitä ja ihmisiä kuin edellisillä saarilla. Ovatkohan pohjoisessa vietetyt vuodet tehneet meistä hiukan erakkoja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti