keskiviikko 19. tammikuuta 2011
18. tammikuuta 2011
Euroopassa
Siirryimme Petite Anse d'Arletista ensin muutamaksi päiväksi St. Anneen ankkuriin ja sieltä sunnuntaina 8. päivä Le Marinin marinaan. Varauduimme, kuten vuosia sitten, peruuttamaan Sareman laituriin ja kiinnittämään keulaköyden poijuun, mutta saimmekin tällä kertaa laiturin päästä kylkipaikan. Otimme maasähkön varmistaaksemme, että akkujen varaus säilyy ja myös, koska jouduimme jättämään pakastimen päälle. Yritimme syödä pakastinta tyhjäksi, mutta valitettavan huonolla menestyksellä. Annoimme mm. s/y Eclipsen miehistölle tonnikalaa niin paljon kuin he kohtuudella voivat syödä, mutta vielä on pakastin puolillaan kalaa. Toivottavasti maasähkö on edelleen päällä, kun palaamme.
Viimeiset pari päivää kului veneen kuntoon laittamiseen ja tavaroiden pakkaamiseen yli kuukauden Euroopassa oleskelua varten. Luulimme ottaneemme kaiken tarpeellisen mukaan, kunnes Pariisissa havaitsimme, etta Pekka oli pakannut vain omat talvikenkänsä, ja näin Riitta joutui hipsimään kotiin saakka varvassandaaleissa.
Latte osoittautui taas kelpo matkaajaksi, vaikka olikin antibioottikuurilla. Ainoa seikka, mikä ei Lattea miellyttänyt oli uusi sääntö, jonka mukaan lentokentillä ei saa enää kuljettaa koiraa taluttamalla, vaan se on pidettävä koko ajan boksissa. Tällä pyritään antamaan huumekoirille parempi työrauha.
Sareman miehistö käy Euroopan visiittinsä aikana Helsingin venenäyttelyssä tutustumassa alan kehitykseen ja tekee mahdollisesti hankintoja Carriacoulla tehtävää isohkoa remonttia varten. Suurin osa tarvikkeista kannattanee kuitenkin hankkia suoraan Grenadasta, jossa molemmat Karibian johtavat venetarvikeliikkeet ovat edustettuina, ja “vessel in transit” voi tehdä ostokset verovapaasti.
Seuraava päivitys tulee vasta noin kuukauden kuluttua Martiniquelta. Siihen saakka toivotamme teille kaikille Hyvää talvea ja purjehduskauden odotusta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti